Archive for marraskuu, 2009
Poronlapaa ja tomaattibasilikaperunoita
Poronlapaa ja tomaattibasilikaperunoita
Poronpaistia 1 kg
porkkanoita 4-5kpl
Sipuleita 2-3kpl
Punaviinikastiketta 2pss
olut
Perunoita 1.1.5kg
Voita 100 g
Tomaattipyrettä 1 prk
kuivattua Basilikaa
Suolaa
Maissijauhoa suurustamiseen
Valmistus:
Putsaa lihat (kalvot ja rasva) ja leikkaa isoiksi paloiksi. Kuori sipulit ja leikkaa 2 -8 osaan riippuen sipulin koosta. Kuori porkkanat ja leikkaa isoiksi paloiksi(1 porkkana 4-5 osaan).
Laita pullo olutta kattilaan ja lisää kylmää vettä niin että nestettä on 1 litra. Lisää sekaan punaviinikastikepussit. Keitä pari minuuttia. (Näin valmistettuna ruokaa ei tarvitse maustaa. Ruoan voi tehdä myös ohjeella 0.5 l olutta ja 0.5 litraa punaviiniä ja 1 lihaliemi. Tarkista suola ja lisää hieman mustapippuria ennen suurustusta)
Paista rasva ja lihat parissa erässä padassa tai kattilassa, ota pois. Paista sipulit ja porkkanat padassa kun ne ovat saaneet väriä lisää liha pataan ja kiehuvan kuuma punaviinikastike. Hauduta miedolla (asteikko 1-2) lämmollä levyllä noin 1 tunti. Suurusta maissijauholla.
Kuori ja viipaloi perunat. Sulata voi mikrossa ja lisää sulaneeseen voihin yksi pieni tomaattipyreepurkki, suolaa ja kuivattua basilikaa. Hiero seos perunoihin kunnolla. Laita uuniin 200 astetta noin 1 tunti tai kunnes ovat kypsiä.
– Pette-